Jouluista kierrätystä

Joulu lähestyy ja joululahjoja vielä täällä mietitään... Ennen muinoin oli kotona vitsinä, että neuloin viimeisiä lahjoja valmiiksi vielä aattona. Nykyisin lähes kaikki lahjat kulkevat postin kautta, joten ne pitää olla vähän aiemmin valmiina. Olen jo paketointiasteella - ainakin osittain. Ja mietintäasteelle myös. Onneksi muistin lahjapapereita hakiessani, että minullahan on myös kestopakkauksia lahjoille. Nimittäin siitä melko suuresta isotätieni tekstiilijäämistöstä, jonka jokunen vuosi sitten perin (kaiken, mikä ei enää muille kelvannut), löytyi myös muutamia käsinkirjottuja joululiinoja. Sellaisia, jotka ovat sinällään sieviä, mutta minun joulukotiin vähän hankalasti istuvia. Niinpä jonakin jouluna tein niistä lahjapusseja katkaisemalla liinat keskeltä kahtia, huolittelemalla katkaisureunan ja ompelemalla kappaleet pusseiksi. Toiseen ompelin solmiamisnauhankin saumaan jo valmiiksi. Näissä on hyvä antaa lahja sukulaiselle, joka voi taas pussin laittaa eteenpäin seuraavana jouluna tai ripustaa sen koristeeksi takanreunalle. Ja muistella edesmennyttä isotätiä ja menneitä jouluja. 

Tähtien tuiketta

Joulun lähestyessä olen saanut tähtiä myyntiin Suomen käsityön museon kauppaan. Tähdet syntyivät yhtenä jouluna omaa kuusta koristellessa, kun ei ollutkaan latvatähteä. Ajattelin, että kyllähän yksi latvatähti pitää saada aikaan ja siitä se lähti. Olin tehnyt jugendin kirjontakuvioiden innoittamana kuusikuvion, jonka olin monistanut tähdeksi kaitaliinoja varten. Kuvio oli olemassa ja kauniita pellavaisia ylijäämätilkkuja pyyhkeiden ja kaitaliinojen painamisen jälkeen, joten eikun työhön. 

Tähdet on nyt painettu yhdellä helmiäisvärillä pellavalle ja sisällä on vanu ryhdistämässä muotoa. Tässä kullan ja kuparin väliltä oleva väri. 

Kokeilin myös, toimisiko tähti mustana ja toimiihan se. 

Joulun odotusta

Jopas on aikaa kulunut sitten viime tekstin! Joulun lähestyessä intoa on taas löytynyt kaikenlaiseen värkkäämiseen. Tunnelmavaloa pitää joulun odotuksessa olla ja viimevuotinen valokuusi on jo jonkin aikaa riippunut ulkona tuomassa tuiketta harmauteen. Kuusi on tehty jämälaudoista ja -rimoista ja maalattu koottuna aitamaalilla valkoiseksi. Tämä idea oli jossain sisustuslehdessä joulunaikaan 2012, mutta itse sain sen toteutettua vasta viime vuonna. 

Tänä jouluna yhden joululahjan annoin jo ennen joulua. Tein nukkekotileikkijälle joulukalenterin, jossa joka luukusta löytyy jotain nukkekotiin. Osa tavarasta on itse tehtyjä, osa kaupasta. Voi että oli hauska miettiä, mitä tekisi ja miten asioita toteuttaisi! 

Tuohon kalenteriin on käytetty jämätilkkuja sekä uusista että käytetyistä Marimekon kankaista ja omista painokankaista. Taskut on helppo tehdä, kun tekee tukevanpahvimallin ja ompelee rypytyslangan taskujen kaarevan pohjaan. Mallin kanssa taskut on helppo silittää muotoonsa. 

Tykkään kovasti Fimo-massasta ja siitä on kiva askarrella myös lasten kanssa pientä ja hauskaa. Muistan askarrelleeni massalla jo 70-luvulla ja silloin se oli Cernit-nimistä. Muutama vuosi sitten löysin valkoista Cernit-massaa sellaisen 70-80 -luvun ison paketin kirpparilta ja se toimii edelleen! 

Piparit on tehty kakunkoristeluun tarkoitetulla leikkurilla (heräteostos clas ohlsonilta). Tulitikkurasian on mittakaavaan. 

Tässäpä jotain nukkekotitavaroita, viltit käytetystä villapaidassa, pipo ja kaulaliina neulottu, henkareita klemmareista, kananmunat Fimosta... Vessaharjaa keksin piipunrassista ja maalarinteipistä ja hihittelin itsekseen, että kaikkeen sitä ryhtyy!

Elokuu meni

Tein päiväkirjaa kirjomalla koko elokuun. Aina ei meinannut löytyä päivittäin hetkeä pienelle kirjomiselle. Sain kuin sainkin lähes kaikki elokuun päivät kankaalle, värin valittua ja pistot pisteltyä. Loppukuun innoittajana toimi Sveitsi huikeine maisemineen. 

Ja suklaa oli hyvää! 

Ja sitten elokuuni on selvästi näyttänyt melko valoisalta ja positiiviselta. 

Kangas ei vielä täyttynyt, tulee uusia kuukausia ja uusia värejä ja ehkä kuvioitakin. Katsotaan, eletään. 

Puolikuu

Tänään on 15. Elokuuta. Puoli kuuta on kulunut siitä, kun aloitin päiväkirjan kirjomisen. Tämä on mielenkiintoista. Tulee joka päivä mietittyä, millaista tänään oli, miltä tuntui, mitä tein, millainen sää oli. Monena päivänä olo on ollut 'tavallinen', ei mitään erityisiä tunteita tule mieleen. On sellaista tavallista valoisaa arkea. Välillä veljentyttären avoin halaus on kirkastanut päivän. Tai jokin muu tapahtuma. Joskus on vähän pelottanutkin joku asia. 

Välttämättä väri ei liity tunteeseen, vaan se voi myös liittyä päivän tekemiseen, tuoksuun tai säähän. Jonain päivänä on purjehdittu, toisena kerätty marjoja, käyty töissä, pyöräilty, nautittu helteestä, hikoiltu ja vaikka mitä. Yhtenä päivänä on jäänyt väri valitsematta ja päivä kirjomatta.  

Työ on tehty muliinilangalla 2-4säikeellä ketjupistoilla Suomen armeijan sarkakankaalle. Lankojen pituus on vaihdellut ja useimmiten olen käyttänyt jonkun valmiiksi pätkimän langan, sillä suurin osa noista kirpparilangoista on valmiiksi katkottuja. Päivän miete on sen mittainen kuin on lankakin. Olen yrittänyt olla miettimättä värien toisiinsa sopivuutta ja oikeasti valita värin päivään liittyen. Haluan katsoa, miltä sellainen sopimattomuus näyttää.

Työ jatkuu. Kangas ei vielä ole täynnä ja siihen mahtuu vielä monta puolikasta kuukautta. Tarina jatkuu. Katsotaan, miltä elämä näyttää. 

Rasia

Olen saanut perintöjä. Tai oikeastaan sukujeni jäämistöjen jäämiä, muille kelpaamattomia käsitöitä ja tekstiilejä ja niiden joukossa joitain aarteitakin. Tämä valokuva-albumi ei kuulunut aarteisiin, koska oli risa enkä tuntenut kuvien henkilöitä. Eikä tuntenut enää äitikään, jonka äidin suvulle tämä on kuulunut. En vaan ollut raaskinut heittää vanhaa kaunista tavaraa pois, vaikka se oli aivan resu.

 

Tänä kesänä iski taas siivouspuuska ja päätin, että nyt tämä lähtee.  Ja sitten iski säilytyspuuska ja mietin, miten tätä voisi hyödyntää.  Huomaan olevani huono heittämään vanhaa ja kaunista, huolella tehtyä ja vaalittua pois. Vaikka ei tätä nyt kovin huolella ole viime vuosikymmeninä vaalittu.  

Ainakin täällä päin viime talven askarteluvillitys kuului olevan rasian teko kirjoista ja päätin minäkin kokeilla omaani. Ilman ohjeita tietenkin, omalla päättelyllä ja erikeeperillä. 
  

Albumi on kasassa taas.

Tuliko siitä nyt aarre? 

Elokuu

Eikö tämäkin ole käsityötä? Siis marjanpoiminta? Käsillähän sitäkin tehdään. Ja se rauhoittaa mieltä, kun kaikessa rauhassa kykkii puskissa, istuu metsäautotien laidassa ja kumartelee poimurin kanssa. Keho tekee työtä, mutta mieli voi askarrella missä haluaa.  Tosin tällä kertaa rauhani ei ollut aivan täydellinen, sillä nelostie hurisi ja vähän vilisikin kuulo- ja näköetäisyydellä. Samasta paikasta muuten nuo poimin, kasvoivat vieretysten. Mustikoissa koko korvasi määrän. 


Tykkään kirpparien kiertelystä ja jotain on tullut hamstrattua ehkä loppuelämän tarpeiksi, vaikka yhden 40 vuotta asutun omakotitalon tyhjentäminen tekikin minut kriittiseksi tavaran hankintaa kohtaan. Näyttää noita kirjontalankoja olevan ehkä vähän yli oman tarpeen. Ne vain ovat niin upean värisiä!  Niitä voisi kuitenkin käyttää muuhunkin kuin lajitteluun ja värisommitelmien tekemiseen, joten... Elokuun 2014 kunniaksi ajattelin aloittaa kirjontapäiväkirjan. Jos joka päivä valitsisi päivälle värin ja kirjoisi sillä palan, pätkän, hetken. Miltähän näyttäisi päivien kierto; mahtuisiko varttineliöön kuukausi, kaksi, kolme vai puoli vuotta? Katsotaan. Odotetaan. Ryhdytään työhön!