Puolikuu

Tänään on 15. Elokuuta. Puoli kuuta on kulunut siitä, kun aloitin päiväkirjan kirjomisen. Tämä on mielenkiintoista. Tulee joka päivä mietittyä, millaista tänään oli, miltä tuntui, mitä tein, millainen sää oli. Monena päivänä olo on ollut 'tavallinen', ei mitään erityisiä tunteita tule mieleen. On sellaista tavallista valoisaa arkea. Välillä veljentyttären avoin halaus on kirkastanut päivän. Tai jokin muu tapahtuma. Joskus on vähän pelottanutkin joku asia. 

Välttämättä väri ei liity tunteeseen, vaan se voi myös liittyä päivän tekemiseen, tuoksuun tai säähän. Jonain päivänä on purjehdittu, toisena kerätty marjoja, käyty töissä, pyöräilty, nautittu helteestä, hikoiltu ja vaikka mitä. Yhtenä päivänä on jäänyt väri valitsematta ja päivä kirjomatta.  

Työ on tehty muliinilangalla 2-4säikeellä ketjupistoilla Suomen armeijan sarkakankaalle. Lankojen pituus on vaihdellut ja useimmiten olen käyttänyt jonkun valmiiksi pätkimän langan, sillä suurin osa noista kirpparilangoista on valmiiksi katkottuja. Päivän miete on sen mittainen kuin on lankakin. Olen yrittänyt olla miettimättä värien toisiinsa sopivuutta ja oikeasti valita värin päivään liittyen. Haluan katsoa, miltä sellainen sopimattomuus näyttää.

Työ jatkuu. Kangas ei vielä ole täynnä ja siihen mahtuu vielä monta puolikasta kuukautta. Tarina jatkuu. Katsotaan, miltä elämä näyttää. 

Rasia

Olen saanut perintöjä. Tai oikeastaan sukujeni jäämistöjen jäämiä, muille kelpaamattomia käsitöitä ja tekstiilejä ja niiden joukossa joitain aarteitakin. Tämä valokuva-albumi ei kuulunut aarteisiin, koska oli risa enkä tuntenut kuvien henkilöitä. Eikä tuntenut enää äitikään, jonka äidin suvulle tämä on kuulunut. En vaan ollut raaskinut heittää vanhaa kaunista tavaraa pois, vaikka se oli aivan resu.

 

Tänä kesänä iski taas siivouspuuska ja päätin, että nyt tämä lähtee.  Ja sitten iski säilytyspuuska ja mietin, miten tätä voisi hyödyntää.  Huomaan olevani huono heittämään vanhaa ja kaunista, huolella tehtyä ja vaalittua pois. Vaikka ei tätä nyt kovin huolella ole viime vuosikymmeninä vaalittu.  

Ainakin täällä päin viime talven askarteluvillitys kuului olevan rasian teko kirjoista ja päätin minäkin kokeilla omaani. Ilman ohjeita tietenkin, omalla päättelyllä ja erikeeperillä. 
  

Albumi on kasassa taas.

Tuliko siitä nyt aarre? 

Elokuu

Eikö tämäkin ole käsityötä? Siis marjanpoiminta? Käsillähän sitäkin tehdään. Ja se rauhoittaa mieltä, kun kaikessa rauhassa kykkii puskissa, istuu metsäautotien laidassa ja kumartelee poimurin kanssa. Keho tekee työtä, mutta mieli voi askarrella missä haluaa.  Tosin tällä kertaa rauhani ei ollut aivan täydellinen, sillä nelostie hurisi ja vähän vilisikin kuulo- ja näköetäisyydellä. Samasta paikasta muuten nuo poimin, kasvoivat vieretysten. Mustikoissa koko korvasi määrän. 


Tykkään kirpparien kiertelystä ja jotain on tullut hamstrattua ehkä loppuelämän tarpeiksi, vaikka yhden 40 vuotta asutun omakotitalon tyhjentäminen tekikin minut kriittiseksi tavaran hankintaa kohtaan. Näyttää noita kirjontalankoja olevan ehkä vähän yli oman tarpeen. Ne vain ovat niin upean värisiä!  Niitä voisi kuitenkin käyttää muuhunkin kuin lajitteluun ja värisommitelmien tekemiseen, joten... Elokuun 2014 kunniaksi ajattelin aloittaa kirjontapäiväkirjan. Jos joka päivä valitsisi päivälle värin ja kirjoisi sillä palan, pätkän, hetken. Miltähän näyttäisi päivien kierto; mahtuisiko varttineliöön kuukausi, kaksi, kolme vai puoli vuotta? Katsotaan. Odotetaan. Ryhdytään työhön!